Exeter

 Eilen mentiin siis junalla Exeteriin, meille oli onneksi ostettu junaliput, silla ne olisivat olleet kalliita ostaa itse. Junassa tajusin taas, etta olen tosiaan Englannissa, koska maisemat olivat todella kauniita. Vihreita niittyja, rinteita, erikoisia lehtipuita, puroja ja Atlantti. Pitkin matkaa nakyi myos elaimia, lampaita, lehmia, poneja, ankkoja ja joutsenia. Kaupunkiin on jo niin tottunut, ettei sita osaa katsoa enaa ihmettelevin silmin. Kaupungit muutenkin on kaikkialla samanlaisia. Pikkujutut tosin edelleen herattavat ihmetysta, kuten Exeterin ostoskeskus oli rakennettu aukion ymparille ja  keskella oli pieni suloinen kirkko. Hassu ristiriita. Kylla taalla kuitenkin on kaunista, jos ajattelee Suomea, joka tuntuu ehka verrattain aika harmaaltakin.

Aamulla kaveltiin kiireessa rautatieasemalle, missa sekoiltiin erilaisen lippusysteemin ja raiteiden kanssa. Pienesta hataannyksesta huolimatta ehdittiin junaan. Matka kesti tunnin ja perilla meidan olisi pitanyt ottaa taksi, mutta paatettiin kavella vaikka kiire olikin, silla koettiin turhaksi maksaa kyydista, vaikka paikka oli kavelymatkan paassa. Myohastyttiin sitten vartin verran, kun aluksi oli vaikea hahmottaa kaupunkia ja karttaa. Kysyttiin sitten suuntaa eraalta mukavalta naiselta, joka kaveli sitten meidan kanssa miltei koko matkan, silla oli menossa samaan suuntaan. Meille olisi tietenkin riittanyt, etta han olisi nayttanyt kartastamme missa olemme, mutta ei avusta viitsi kieltaytya, oli sitten miten kiire tahansa.

Kirjastolla meita oli vastassa eras mies (en muista edes nimea), joka oli kaynyt useamman kerran Suomessa, Tammisaaressa ja han kertoi meille ensin lainausosastosta, minka jalkeen meita kierratettiin eri tyontekijoilla ja osastoilla, joissa vietettiin n. vartin kussakin. Oli siis tiukka aikataulu. (Britit nayttavat olevan muutoinkin kiintyneita aikatauluihin.) Erikoisuuksia oli paljon ja seka Maria, etta mina pidimme enemman Exeterin, kuin Plymouthin kirjastosta. Exeterin kirjasto oli rakennettu vallihautaan ja kukkulalla oli linnan raunioita. Kirjasto oli kuulemma palanut aika pahasti kirjoineen (muut arvotavarat oli onneksi saatu turvaan) ja mustiksi palaneiden seinien paalle oli vain laitettu paneeleja, mita ei olisi paallepain arvannut. Varastossa oli huomattavan paljon W-kirjaimella alkavien kirjailijoiden kirjoja, silla aikoinaan oli jokin maarays, etta tietyt kirjastot varastoivat tiettyjen kirjaimien tai aihealueiden kirjoja. Kirjastossa oli performing arts osasto, missa oli draama-, musiikki- ja erilaisia esittavan taiteen aineistoa. He olivat hammastyneita, ettei suomalaisissa kirjastoissa ole vastaavia osastoja. Myos Exeterin kirjasto lainaa orkesteripaketteja ympari maata (Plymouth ei siis ollutkaan ainoa, kuten vaitetty). Kirjastossa oli myos jonkinlainen Devonin (taman seudun) kokoelma, mihin kuului vanhoja karttoja, piirroksia (melko hienoja), valokuvia ja kirjoja. Hiukan samantyyppisia, kuin joidenkin Suomen kirjastojen kotiseutukokoelmat, mutta huomattavasti laajempi, mita itse olen nahnyt. Mikrofilmilaitteita oli monta ja kuten Suomessakin, niin Iso-Britanniassa ovat sukututkimukset erittain suosittuja. Mutta melko yllattavaa, etta heilla loytyy myos verkossa tietokantoja, joiden avulla voi tutkia sukuaan. Tietaakseni se ei Suomessa ole mahdollista, vaan kaikki joutuu tehda siella konkreettisesti tutkien. Exeterin ja Plymouthin kirjastoissa oli molemmissa mahdollisuudet kayttaa naita tietokantoja, joista pystyy hakemaan tiettyja ihmisia nimien avulla.

Lastenosastokin oli hieno. Todella varikas, pirtea ja eloisa. Heilla on ohjelmistossaan esim. tempauksia, perjantaisin satutuokio ja joskus “jump and rhyme”-leikkia, missa lauletaan ja tanssitaan. Kirjastossa oli paljon leluja ja siella oli myos tietokone “toddlers”:lle (eli parivuotiaille) ja silla pystyi pelaamaan lasten peleja yksinkertaisen ja varikkaan nappaimiston avulla. Kirjojen jarjestyksessa oli kaytetty mielikuvitusta ja koko osasto on hyvin suosittu. Kuten monissa Suomen kirjastoissakaan, ei siella oteta lapsien aineistosta myohastymismaksuja, eivatka kadonneet ja hajonneet kirjat aiheuta ongelmia. Aikaisemmin on otettu maksua lastenkin aanikirjoista (dvd:t, videot, aanikirjat ja cd:t siis vuokrataan muutoin), mutta nyt nekin ovat poistumassa, aanikirjat ovat kuitenkin aina olleet ilmaisia nakovammaisille. Lopuksi juteltiin tovi eraan Leen kanssa ja Lee on naimisissa suomalaisen naisen kanssa.

Kello oli jo reilusti yli puolenpaivan ja meidan piti olla seuraavassa paikassa jo yhdelta. Etsittiin siis ensin Exeter college ja mentiin sitten laheiseen Juice Moose-paikkaan syomaan. Siella puristettiin tuoreista hedelmista mehuja. Asiakkaat saavat myos itse keksia pirtelosekoituksia. Otimme ainoastaan leivat ja teet, jotka olivat melko kalliita, vaikkakin hyvia. Oli kylla sen arvoisia, silla kaikki kaytetty oli luomua ja maitokin oli iloisten lehmien maitoa. Otin ruisleipaa (ah, kuinka olinkaan kaivannut ruisleipaa!), jonka valissa oli salaattia, avokadoa ja kotitehtya hummusta. Lounaan jalkeen mentiin collegelle, missa saatiin kiertaa eraan Bobbyn opastuksella kolme learning centrea (eli koulun kirjastoa), joista kaikki olivat hyvin erilaisia keskenaan, silla kaikissa oli erilaisia opiskelijoita asiakkaina.  Keskukset olivat eri yksikoissa. Maria oli sairas, joten ei jaksanut keskittya enaa ja minakin olin melko poikki aamupaivaisesta vierailusta, koska informaatiotulva vieraalla kielella on melko rankkaa kuunneltavaa. Meille esiteltiin paljon ihmisia, enka muista totta puhuen puoliakaan kaikesta mita meille kerrottiin. Loppupaiva saatiin viettaa valitsemassamme keskuksessa ja menimme takaisin keskustaan mediaopiskelijoiden yksikkoon, silla se oli kaikista mielenkiintoisin, silla siella oli paljon taiteilijapersoonia ja vilinaa verrattuna Plymouthin collegen kirjastoihin, jotka tosin ovat isompia. Saatiin nahda televisiostudio, seka kaikenlaisia valineita, mita kirjastosta lainattiin seka video- etta valokuvaajille. Aika jannittavaa! Melko hyvat valineet ja puitteet opiskelijoille.

Kaiken sen jalkeen paastiin osuuteen, mita oltiin eniten odotettu, katselemaan Exeteria. Loppujen lopuksi oltiin kuitenkin niin vasyneita, nalkaisia ja markia (satoi vetta), ettei kauaa jaksettu kierrella. Kaytiin ostoskeskuksessa parissa kaupassa ja katsomassa kaunista katedraalia, minka jalkeen lahdettiin aika helpottuneina junalla kohti Plymouthia.

Nain muuten jotain kuuroja Exeterissa, Suomessa saattaisin menna juttelemaan, mutta taalla ei ihan uskalla, kun kieli ei kuitenkaan ole aivan sama. Hyvin mun mielesta taalla Britanniassa suhtaudutaan kuuroihin ja niita taitaa olla melko paljon, kuten muutenkin varikkaampaa porukkaa. Kirjastot ja julkiset virastot vaikuttavat ottavan niita hyvin huomioon. Paitsi arsytti kovasti, kun Daniel oli tosi holmo ja tietamaton tassa yksi paiva. Televisiosta tuli joku elokuva, jonka alanurkassa oli nainen tulkkaamassa elokuvaa (aika hienoa, Suomessa en ole nahnyt vastaavaa, paitsi Rollipeikko ja Metsanhenki dvd:lla on ymmartaakseni samainen mahdollisuus) ja Daniel kysyi ymmarranko, mita han puhuu ja sanoin, ettei se ole kovin helppoa, silla kaikissa maissa on omat viittomakielensa ja Daniel vaitti kivenkovaan ettei nain ole, vaikka kuinka sanoin olevani varma asiasta. Han sanoi myos, etta ehka olen keksinyt oman viittomakieleni, mita kukaan muu ei ymmarra ja vaitan sitten, etta kaikissa muissa maissa on eri kieli. Sitten Daniel alkoi matkia kuuroa huitomalla ja leikkimalla vammaista. Arsytti mielettomasti.

 Hassua tuossa aiemmin, kun Alan haki jotain kirjoja tietyista aiheista tietokannasta, ja kysyi miten kirjoitetaan asylum ja laboratory, mita sitten hanelle tavasin. Vanhempi todella mukava herrasmies, mutta britit eivat ilmeisesti osaa tavata lainkaan… Paitsi aina jos kirjoitan jotain tekstia ja tulee pienia kirjoitusvirheita, niin tyopaikkamme perfektionisti Helen korjailee niita innoissaan.

Oon tosi harmistunut ensi viikon aikataulusta. Meille luvattiin, etta saadaan olla 2 paivaa reprolla, mutta ei tiedetty sita, etta ollaankin eri paivina. Yleensa on hauskempaa, kun saadaan olla siella yhdessa. Tylsaa! Ollaanko me tosiaankin niin hankalia yhdessa, etta meidat on pakko erottaa. Itse koemme tekevamme paremmin toita, kun on joku kenen kanssa puhua… Yksin on jostain syysta tehot poissa.

Huomenna, jos koemme olevamme tarpeeksi terveita, menemme vihdoin kaymaan hippikaupunki Totnesissa, joten toivotaan parasta! Homobaariin ei paasta, kun Scottilla on muita suunnitelmia