Exeter

 Eilen mentiin siis junalla Exeteriin, meille oli onneksi ostettu junaliput, silla ne olisivat olleet kalliita ostaa itse. Junassa tajusin taas, etta olen tosiaan Englannissa, koska maisemat olivat todella kauniita. Vihreita niittyja, rinteita, erikoisia lehtipuita, puroja ja Atlantti. Pitkin matkaa nakyi myos elaimia, lampaita, lehmia, poneja, ankkoja ja joutsenia. Kaupunkiin on jo niin tottunut, ettei sita osaa katsoa enaa ihmettelevin silmin. Kaupungit muutenkin on kaikkialla samanlaisia. Pikkujutut tosin edelleen herattavat ihmetysta, kuten Exeterin ostoskeskus oli rakennettu aukion ymparille ja  keskella oli pieni suloinen kirkko. Hassu ristiriita. Kylla taalla kuitenkin on kaunista, jos ajattelee Suomea, joka tuntuu ehka verrattain aika harmaaltakin.

Aamulla kaveltiin kiireessa rautatieasemalle, missa sekoiltiin erilaisen lippusysteemin ja raiteiden kanssa. Pienesta hataannyksesta huolimatta ehdittiin junaan. Matka kesti tunnin ja perilla meidan olisi pitanyt ottaa taksi, mutta paatettiin kavella vaikka kiire olikin, silla koettiin turhaksi maksaa kyydista, vaikka paikka oli kavelymatkan paassa. Myohastyttiin sitten vartin verran, kun aluksi oli vaikea hahmottaa kaupunkia ja karttaa. Kysyttiin sitten suuntaa eraalta mukavalta naiselta, joka kaveli sitten meidan kanssa miltei koko matkan, silla oli menossa samaan suuntaan. Meille olisi tietenkin riittanyt, etta han olisi nayttanyt kartastamme missa olemme, mutta ei avusta viitsi kieltaytya, oli sitten miten kiire tahansa.

Kirjastolla meita oli vastassa eras mies (en muista edes nimea), joka oli kaynyt useamman kerran Suomessa, Tammisaaressa ja han kertoi meille ensin lainausosastosta, minka jalkeen meita kierratettiin eri tyontekijoilla ja osastoilla, joissa vietettiin n. vartin kussakin. Oli siis tiukka aikataulu. (Britit nayttavat olevan muutoinkin kiintyneita aikatauluihin.) Erikoisuuksia oli paljon ja seka Maria, etta mina pidimme enemman Exeterin, kuin Plymouthin kirjastosta. Exeterin kirjasto oli rakennettu vallihautaan ja kukkulalla oli linnan raunioita. Kirjasto oli kuulemma palanut aika pahasti kirjoineen (muut arvotavarat oli onneksi saatu turvaan) ja mustiksi palaneiden seinien paalle oli vain laitettu paneeleja, mita ei olisi paallepain arvannut. Varastossa oli huomattavan paljon W-kirjaimella alkavien kirjailijoiden kirjoja, silla aikoinaan oli jokin maarays, etta tietyt kirjastot varastoivat tiettyjen kirjaimien tai aihealueiden kirjoja. Kirjastossa oli performing arts osasto, missa oli draama-, musiikki- ja erilaisia esittavan taiteen aineistoa. He olivat hammastyneita, ettei suomalaisissa kirjastoissa ole vastaavia osastoja. Myos Exeterin kirjasto lainaa orkesteripaketteja ympari maata (Plymouth ei siis ollutkaan ainoa, kuten vaitetty). Kirjastossa oli myos jonkinlainen Devonin (taman seudun) kokoelma, mihin kuului vanhoja karttoja, piirroksia (melko hienoja), valokuvia ja kirjoja. Hiukan samantyyppisia, kuin joidenkin Suomen kirjastojen kotiseutukokoelmat, mutta huomattavasti laajempi, mita itse olen nahnyt. Mikrofilmilaitteita oli monta ja kuten Suomessakin, niin Iso-Britanniassa ovat sukututkimukset erittain suosittuja. Mutta melko yllattavaa, etta heilla loytyy myos verkossa tietokantoja, joiden avulla voi tutkia sukuaan. Tietaakseni se ei Suomessa ole mahdollista, vaan kaikki joutuu tehda siella konkreettisesti tutkien. Exeterin ja Plymouthin kirjastoissa oli molemmissa mahdollisuudet kayttaa naita tietokantoja, joista pystyy hakemaan tiettyja ihmisia nimien avulla.

Lastenosastokin oli hieno. Todella varikas, pirtea ja eloisa. Heilla on ohjelmistossaan esim. tempauksia, perjantaisin satutuokio ja joskus “jump and rhyme”-leikkia, missa lauletaan ja tanssitaan. Kirjastossa oli paljon leluja ja siella oli myos tietokone “toddlers”:lle (eli parivuotiaille) ja silla pystyi pelaamaan lasten peleja yksinkertaisen ja varikkaan nappaimiston avulla. Kirjojen jarjestyksessa oli kaytetty mielikuvitusta ja koko osasto on hyvin suosittu. Kuten monissa Suomen kirjastoissakaan, ei siella oteta lapsien aineistosta myohastymismaksuja, eivatka kadonneet ja hajonneet kirjat aiheuta ongelmia. Aikaisemmin on otettu maksua lastenkin aanikirjoista (dvd:t, videot, aanikirjat ja cd:t siis vuokrataan muutoin), mutta nyt nekin ovat poistumassa, aanikirjat ovat kuitenkin aina olleet ilmaisia nakovammaisille. Lopuksi juteltiin tovi eraan Leen kanssa ja Lee on naimisissa suomalaisen naisen kanssa.

Kello oli jo reilusti yli puolenpaivan ja meidan piti olla seuraavassa paikassa jo yhdelta. Etsittiin siis ensin Exeter college ja mentiin sitten laheiseen Juice Moose-paikkaan syomaan. Siella puristettiin tuoreista hedelmista mehuja. Asiakkaat saavat myos itse keksia pirtelosekoituksia. Otimme ainoastaan leivat ja teet, jotka olivat melko kalliita, vaikkakin hyvia. Oli kylla sen arvoisia, silla kaikki kaytetty oli luomua ja maitokin oli iloisten lehmien maitoa. Otin ruisleipaa (ah, kuinka olinkaan kaivannut ruisleipaa!), jonka valissa oli salaattia, avokadoa ja kotitehtya hummusta. Lounaan jalkeen mentiin collegelle, missa saatiin kiertaa eraan Bobbyn opastuksella kolme learning centrea (eli koulun kirjastoa), joista kaikki olivat hyvin erilaisia keskenaan, silla kaikissa oli erilaisia opiskelijoita asiakkaina.  Keskukset olivat eri yksikoissa. Maria oli sairas, joten ei jaksanut keskittya enaa ja minakin olin melko poikki aamupaivaisesta vierailusta, koska informaatiotulva vieraalla kielella on melko rankkaa kuunneltavaa. Meille esiteltiin paljon ihmisia, enka muista totta puhuen puoliakaan kaikesta mita meille kerrottiin. Loppupaiva saatiin viettaa valitsemassamme keskuksessa ja menimme takaisin keskustaan mediaopiskelijoiden yksikkoon, silla se oli kaikista mielenkiintoisin, silla siella oli paljon taiteilijapersoonia ja vilinaa verrattuna Plymouthin collegen kirjastoihin, jotka tosin ovat isompia. Saatiin nahda televisiostudio, seka kaikenlaisia valineita, mita kirjastosta lainattiin seka video- etta valokuvaajille. Aika jannittavaa! Melko hyvat valineet ja puitteet opiskelijoille.

Kaiken sen jalkeen paastiin osuuteen, mita oltiin eniten odotettu, katselemaan Exeteria. Loppujen lopuksi oltiin kuitenkin niin vasyneita, nalkaisia ja markia (satoi vetta), ettei kauaa jaksettu kierrella. Kaytiin ostoskeskuksessa parissa kaupassa ja katsomassa kaunista katedraalia, minka jalkeen lahdettiin aika helpottuneina junalla kohti Plymouthia.

Nain muuten jotain kuuroja Exeterissa, Suomessa saattaisin menna juttelemaan, mutta taalla ei ihan uskalla, kun kieli ei kuitenkaan ole aivan sama. Hyvin mun mielesta taalla Britanniassa suhtaudutaan kuuroihin ja niita taitaa olla melko paljon, kuten muutenkin varikkaampaa porukkaa. Kirjastot ja julkiset virastot vaikuttavat ottavan niita hyvin huomioon. Paitsi arsytti kovasti, kun Daniel oli tosi holmo ja tietamaton tassa yksi paiva. Televisiosta tuli joku elokuva, jonka alanurkassa oli nainen tulkkaamassa elokuvaa (aika hienoa, Suomessa en ole nahnyt vastaavaa, paitsi Rollipeikko ja Metsanhenki dvd:lla on ymmartaakseni samainen mahdollisuus) ja Daniel kysyi ymmarranko, mita han puhuu ja sanoin, ettei se ole kovin helppoa, silla kaikissa maissa on omat viittomakielensa ja Daniel vaitti kivenkovaan ettei nain ole, vaikka kuinka sanoin olevani varma asiasta. Han sanoi myos, etta ehka olen keksinyt oman viittomakieleni, mita kukaan muu ei ymmarra ja vaitan sitten, etta kaikissa muissa maissa on eri kieli. Sitten Daniel alkoi matkia kuuroa huitomalla ja leikkimalla vammaista. Arsytti mielettomasti.

 Hassua tuossa aiemmin, kun Alan haki jotain kirjoja tietyista aiheista tietokannasta, ja kysyi miten kirjoitetaan asylum ja laboratory, mita sitten hanelle tavasin. Vanhempi todella mukava herrasmies, mutta britit eivat ilmeisesti osaa tavata lainkaan… Paitsi aina jos kirjoitan jotain tekstia ja tulee pienia kirjoitusvirheita, niin tyopaikkamme perfektionisti Helen korjailee niita innoissaan.

Oon tosi harmistunut ensi viikon aikataulusta. Meille luvattiin, etta saadaan olla 2 paivaa reprolla, mutta ei tiedetty sita, etta ollaankin eri paivina. Yleensa on hauskempaa, kun saadaan olla siella yhdessa. Tylsaa! Ollaanko me tosiaankin niin hankalia yhdessa, etta meidat on pakko erottaa. Itse koemme tekevamme paremmin toita, kun on joku kenen kanssa puhua… Yksin on jostain syysta tehot poissa.

Huomenna, jos koemme olevamme tarpeeksi terveita, menemme vihdoin kaymaan hippikaupunki Totnesissa, joten toivotaan parasta! Homobaariin ei paasta, kun Scottilla on muita suunnitelmia

Flunssaepidemia

Eilen tavattiin uusi mukava tsekki, Pavel, jonka kanssa kaveltiin eilen Tellukselta kotiin. Alunperin meinattiin tulla bussilla takaisin, kuten oltiin sinne mentykin, mutta lannistuttiin, kun bussikuski oli huijannut meita veloittamalla liikaa. Mutta saatiin tietaa uusi lyhyempi reitti kotiin, joten hyva nain. Pavel nimittain asuu jossain lahella ja on jopa toissakin taalla city collegessa. Kavellessa vitsailtiin, etta voidaan vieda tuliasena kavereille kotiin brittilainen flunssa, kun ei oikein muuhunkaan ole varaa. Sori kaverit… En edes uskaltaisi alkaa raahaamaan tuliaisia, kun tannekin tullessa olivat liikakilot kalliita. Pelkaan jopa omien tavaroideni puolesta, olen jo miettinyt mitka vaatteet ja tavarat joutavat roskikseen:(

Melkein kaikilla on taalla flunssa, Mariakin on saanut siita nyt osansa ja minakin karsin viela joko samaa flunssaa tai sitten olen saanut eri virusversion. Tanaankin olen parskinyt ja nieleskellyt rakaa. Eilen Maria oli paattanyt, ettei lahde tanaan toihin, mutta aamulla han tunsikin olonsa hiukan paremmaksi ja lahti silti. Flunssa on oikea epidemia meikalaisilla (ulkomaalaisilla), toissa ja perheessa.

Niinkuin flunssassa ei olisi tarpeeksi, niin olen nukkunut viime aikoina todella huonosti ja aivotkaan eivat toimi englanniksi, suomesta puhumattakaan. Oisin en saa unta ja aamuisin heraan paria tuntia liian aikaisin. Joko koti-ikava kalvaa tai sitten stressaa, kun tietaa, etta opinnaytetyota pitaisi tehda, vaikka se onkin hankalaa taalta kasin. Pari paivaa sitten olin Marian mukaan puhunut unissanikin, mika usein on stressin merkki. Ja sitten ne kaikki painajaisunetkin. Viime yona nain taas unta, etta kavin Suomessa kotona ja olin kovaa kyytia myohastymassa lentokoneesta, jolla piti lahtea takaisin Englantiin. Enka ollut edes ehtinyt tavata Royta siella kaydessani… Kamala uni.

Olen myos alusta lahtien karsinyt ummetuksesta, mutta eilen iski ikava ripuli. Johtuu varmaan ruokavaliosta, kun Mariallakin on ollut ongelmia. Tai sitten se voi olla jokin brittilainen ripuli. Oon niin tokkurainen toissa, etta kaipaan jotain piristysta ja taidan menna reprolle poikia tervehtimaan lounastauolla.

Synttaripippalot

Aika lyhyeksi jaivat pippalot nain suomalaiseen makuun, mehan jatketaan yleensa neljaan baarissa ja kuuteen jatkoilla. Vaikka sita menoa en ole jaksanut enaa pariin vuoteen, joten ehka takalainen tapa sopii nykyiseen elamantyyliin paremmin. Kuulin tosin huhuja, etta Scott olisi tullut vasta kolmelta kotiin, joten meidat on varmaan lykatty taksiin ennen aikojaan, vaikka kuinka yritettiin vakuutella, etta jaksetaan viela ilakoida. Hyvin oltaisiin voitu kavellakin (Mariakin oli esittanyt osaavansa kungfuta), mutta he halusivat varmistaa kotiin paasymme. 5 puntaa olisi saastynyt, kun muutenkin koko illan oli rahasta suuri ongelma, kun on vaikea kasittaa takalaisten juhlimiskulttuuria. Jouduttiin haveta silmat paastamme, harkittiin jo lahtevamme heti alkuunsa kotiin, kun juhlan luonne selvisi.

Saavuttiin siis Kitty’s pubille (irkkupub, saatiin kuulla hauskaa irkkumurretta, mista ei tietenkaan saatu selvaa) kuudelta ja Scott odotti jo malttamattomana, koska kaikki olivat myohassa. Myohemmin saapuivat myos Chris vaimonsa Nickyn ja Carla poikaystavansa (en muista nimea) kanssa. Daven ja Debbien oli maara saapua vasta tapaspaikkaan. Otettiin siella pari tuoppia ja hammennyttiin, kun Scott totesi itsensa vahavaraiseksi ja hanella oli mukanaan 80 puntaa! Ja minulla oli 30 ja Marialla 20 puntaa. Scott oli sen kuultuaan aivan kauhuissaan, koska paivallisen han arvioi maksavan 15 puntaa per henkilo. Meita oli siis yhdeksan. Ei se 15 puntaa tuntunut turhan pahalta, mutta se paatyi maksamaan paljon enemman. Nickykin vaikutti hammentyneelta kuultuaan rahatilanteesta, mutta Chris, sanoi ettei se mitaan ja alkoi joka paikassa tarjoamaan kierrosta meille (otin koko ajan vain puolikkaita pinteja), mihin meidan olisi tietenkin pitanyt vastata kierroksilla. Vaikea oli kieltaytya ja vaikea oli muiden ymmartaa meidan tukalaa tilannetta. Olemme kuitenkin opiskelijoita ulkomailla ja rahaa ei ole juurikaan extraa. Ihan hyvin muut suhtautuivat asiaan, vaikeampi meidan oli asiaa hyvaksya ja olla nolostumatta. Chris sanoi meidan olevan heidan vierainaan, vaikka hehan niita synttarisankareita olivat. Sanottiin, etta voidaan olla syomatta, koska oltiin juuri syoty, mutta kuulemma poytaan tuotaisiin juuri sama maara ruokaa, syotiin tai ei.

Annettiin Kitty’s:lla lahjamme, mika heratti hilpeytta. Oltiin kidutettu ja pakotettu Radek piirtamaan kolme tonttua synttarikorttiin, mihin Radek suhtautui huvittavalla ja suloisella vakavuudella. Etsittiin monenlaisia tonttuja Radekille netista, jotta han tietaisi mista on kyse ja niinpa han sitten piirsi ne. Korttiin kirjoitettiin myos ensimmainen sakeisto Soihdut sammuu-laulusta (joka Tip-tap biisina tunnetaan) ja suomenkieliset syntymapaivatoivotukset, ja eraan lauseen, jonka englanninkielisen merkityksen saavat itse selvittaa (“Mepa tiedamme, mita tassa lukee. Te ette. Vituttaako?” he ymmartavat kylla vitsin) ja alle kirjoitettiin Yours, Silly Little Finns Minna and Maria. He siis aina kutsuvat meita heidan pikku suomalaisiksiin. Lahjana oli 2 puhallettavaa kitaraa ja mikrofoni, etta voitaisiin muodostaa Tip-tap-tiimin! Nolotti antaa lahja, mutta aivan turhaan, se irroitti nauruja pitkin iltaa.

Kuten myos se, etta kutsuin itseani Fuckin’ ging’:ksi (ginger), koska joku ilkea tytto oli kutsunut Scottia kirjastolla tuolla haukkumalla, silla Scottilla on punainen tukka ponnarilla. Ja nyt kun minulla on oranssi tukka, halusin helpottaa Scottin oloa kutsumalla itseani samoin. Onnistuinkin siina…

Puoli kahdeksaksi menimme ravintolaan, joka oli melko hieno paikka. Saimme ison poydan, missa istuin Marian ja Nickyn valissa. Melko paljon siina juttelin Scottille, Nickylle ja Marialle. Chris oli aikaisemmin puhunut, miten samanlaiset silmat minulla oli Nickyn kanssa, joten oli mielenkiintoista nahda hanet. Sanoin, etta han on minun “Long lost sister”, mista Nickykin oli mielissaan. He kutsuivat meidat yoksi kylaan heidan luokseen, jolloin he voisivat hakea meidat kotoa ka kaytaisiin myos Dartmoorilla. Ajankohtana on luultavasti paasiainen.

Ruoka oli hyvaa, maistoin myos joitakin lihajuttuja. Poytaan tuotiin aina kutakin ruokaa pari lautasta, mista sai ottaa omalle lautaselleen. Kanaa oli nugetteina, koipina ja valkoviinikastikkeessa, kahta viimeista maistoin, vaikka ei se sen lihansyonnin arvoista ollut. Mutta spanish sausages punaviinikastikkeessa oli turhan hyvaa, kuten myos mustekalarenkaat, nami nami! Muuten oli mm. makkarasiivuja, juustoa, herkkusienia, patonkia ja jotain ihme vihannesjuttua (mika vihannes, sita en osaa sanoa). Juotiin sangriaa (ensimmainen kerta minulle ja maistui kylla) savikannuista. Sangriassa on ainakin punaviinia, jotain limsaa ja hedelmia. Otin myos jalkiruokaa (siina vaiheessa kuvittelin viela maksavani koko lystin), juustokakkua, jossa oli pohjalla paksu kerros tummaa suklaata ja paalla valkoista. Ahhh. Scott otti samaa ja joka haukkaus vei meidat pilviin. Sitten tuotiin shokkilasku, reilut 270 puntaa (yli 400 euroa) yhdeksalta ihmiselta! Enka ollut edes taynna! Alettiin kaivamaan kupeitamme, jokaisen olisi pitanyt maksaa kolmisenkymmenta puntaa, eika meilla tietenkaan ollut tarpeeksi ja meille sanottiin, etta laittakaa rahat pois, olette vierainamme. Uskomattoman noloa! Meita pidettiin varmaan todella royhkeina!

Muuten ravintolassa oli ihan mukavaa, juteltiin ja pelleiltiin. Jossain vaiheessa kaikki alkoivat puhaltelemaan kitaroita ja mikrofonia. Ja myohemmin toisessa poydassa alkoivat tytot laulamaan keskenaan hyvaa syntymapaivaa ja paatimme hetken paasta mekin laulaa tip-tapista ensimmaisen sakeiston, koska muiden sakeistojen sanoja ei meilla ollut mukanamme. Dave kiinnitti ihmisten huomion puhumalla jattimaiseen puolimetriseen punaiseen mikkiin ja sitten sita alettiin laulamaan kovaan aaneen suuressa ravintolassa suomalaista perinnejoululaulua. Oli todella lystikasta! Huom. Ei silla, etta oltaisiin oltu humalassa, vaan taalla voi tosiaan tehda niin, Suomessa pelkaisin, etta minut heitettaisiin valittomasti ulos. Davekin ryomi yhdessa vaiheessa poydan alitse, kun halusi paasta vessaan ja muuten kaikki olisivat hankalasti joutuneet nousta paastakseen Daven pois. Dave on muutenkin todella hauska tyyppi, toisin kuin pelottava vaimonsa.

Kun lahdettiin, niin huomattiin, etta kello oli niin paljon, etta homobaari oli menossa kiinni. Eli ikava kylla jouduttiin jattamaan se valiin. Ajateltiin, etta voitaisiin mahdollisesti kayda siella Scottin kanssa ensi viikonloppuna.

Mentiin sitten The Bankiin, joka oli hieno vanha rakennus, jossa oli ennen ollut pankki. Saatiin itsellemme sielta nurkkapoyta ja paikka oli ihan mukava. Siella oli yllattavan valoisaa, toisin kuin perinteisissa hamarissa suomalaisissa baareissa, mukavempi niin. Ihmisia oli moneen lahtoon, joku oli pukeutunut hoitsuksi ja joku merirosvoksi. Ei liian tosikkoa porukkaa. Meita niin hairitsi, ettei meidan ollut tarvinnut maksaa ruokaa, etta paatettiin tehda lista kaikkien juomista ja hakea kierros. Pidettiin hauskaa jonkin aikaa, oltiin ilmalelusotaa, juteltiin jne. kunnes tuli valomerkki. Se yllattaa joka kerta, kun se tapahtuu niin aikaisin, jo puolenyon aikaan. Alettiin paastelemaan ilmoja leluista, mista Dave hermostui ja yritti alkaa puhaltelemaan niita takaisin. Yritin riuhtoa hanelta leluja pois ja paastella ilmoja, mutta huonolla tuloksella, koska Dave hyppasi sohvan taakse kyttyraan niita puhaltelemaan. Hauska pikku esitys. Suomalaiset on melko jaykkiksia naihin verrattuna!

Luultiin, etta oltiin vaihtamassa paikkaa, ja yllatyttiin, kun meita oltiinkin viemassa taksiin:) Vaikka oltaisiin viela jaksettu vaikka koko yo… Taksi oli vahan outo. Siina oli sellainen lasi kuskin ja kuskattavien valilla ja kuski puhui radion kautta. Oltiin vahan sekaisin, etta miten tama nyt toimii. Rahat laitettiin lopulta pieneen luukkuun, mista kuski sitten poimi ne. Jalkeenpain muistin, etta taksikuskeja pitaa vissiin tipata punnan tai kaksi, mutta Telluksella on sanottu meille, ettei kannata koskaan tipata. Joten enpa tieda sittenkaan.

Kotona hengailtiin viela keittiossa juttelemassa Burridgen perheystavan kanssa. Han oli skotti ja kuunneltiin kaunista murretta huvittuneina, vaikkei juurikaan ymmarretty mita han sanoi. Olin juuri Bankissa imitoinut skottimurretta, mika myos kirvoitti nauruja.

Seuraavana paivana oli yllattavan hyva olo, vaikka saan usein pienestakin krapulan. Ehka auttoi, kun oli syonyt ravintolassa ja joi myos vetta. Hyppelin vahan trampoliinilla ja pyorin lasten kanssa. Myohemmin katsottiin Radek, Maria ja mina uusinta Bondia, Casino Royalia. Tanaan katsotaan loppuun, kun se jai hiukan kesken. Illemmalla tavattiin kaksi uutta ranskalaisasukkia, jotka olivat kikkarapaisia nuoria poikia. Hekin ovat vain viikon, kuten edellisetkin ranskalaiset.

Saatiin eilen myos toruja, jotka lannistivat hieman. Kun oltiin tekemassa ruokaa, Tony tuli ja sanoi, etta tiskatkaa, kun olette laittaneet ruokaa. Yritin selittaa, etta olen pahoillani, mutta edellisena paivana jouduttiin kiireessa lahtea synttareille, joten astiat jaivat tiskaamatta. Tuntui hiukan ikavalta, koska ollaan aina pyritty tunnollisesti pitamaan paikat siistina. Omassa kodissaan ei haittaa, jos pari kippoa ja kattila jaa tiskaamatta paivaksi. Muutenkin arsyttaa tiskata samalla ratilla, milla he pyyhkivat poytiakin ja astioita, ei tosiaan huuhdota ennen kuivaamista. Myoskin tupakoiminen arsyttaa.. Joskus kun tullaan aamupalalle tai laittamaan ruokaa, niin vanhemmat polttavat keittiossa tuhkakuppi ruoanlaittotasolla. Hiukan ikavaa siina lemussa laittaa ruokaa. Lapsirukat joutuvat tupakoimaan passiivisesti, me sentaan paastaan pian pois. Saavat vanhemmat tietenkin tehda omassa kodissaan, mita haluavat, mutta tuntuu epareilulta, etta meilta vaaditaan enemman.

Torstaina ei paasta reprolle, ikava kylla, ehka meidat halutaan erottaa heistakin. Sinansa mukava, koska paastaan Exeteriin seka julkiseen, etta koulun kirjastoihin tutustumaan. Kavin joka tapauksessa tanaan lounastauolla syomassa salaatin reprolla ja sain nahda lauantain valokuvia, jotka olivat paljon hauskempia, kuin meidan ottamat. He lupasivat polttaa ne myos meille. Dave naytti myos paljon puhutun ja kohutun Teletappien jouludvd:n, missa oli suomalaisesta joulusta ja pienet tonttuset lauloivat tip tapia. Hoilotettiin ja tanssittiin mukana. Eivat kuulemma yrittaneet paasta meista lauantaina eroon jatkakseen bileitaan. Pelattiin Marian kanssa, etta oltiin rasittavia. Oli helpotus kuulla ja nahda, etta kaikki oli ennallaan.

Scott tuossa asken puheli, etta on surullista, etta me lahdetaan. Luulen, etta Chantellekin tuntee samoin, koska han tulee aina joskus halaamaan ja oli kuulemma eilen Marialle sanonut, etta me ollaan parhaat opiskelijat, ketka niilla on koskaan ollut. Siita tuli hyva mieli!

Nyt pitaa ryhtya toihin… Menen tiskille!

Homoja ja strippareita

Radek ja Chantelle pelaavat Russian poolia (mika tahansa pallo mihin tahansa pussiin) ja Maria oli niin tylsistynyt, etta lahtee Martinin mukaan Cubaan (baari keskustassa). Martin menee sinne tapaamaan tsekkiystaviaan ja Radek on niin laiska, etta jaa tanne nortteilemaan tietokoneensa kanssa. Olen niin vasynyt, etta en jaksa lahtea enaa minnekaan, vaikka Maria pyysikin. Saastelen huomisiin synttaripippaloihin.

 Tama paiva vietettiin julkisessa kirjastossa, missa meille oli oikein aikataulutkin ja kierrettiin eri tyontekijoilla eri pisteisiin ja osastoille, joilla meille selitettiin kirjaston toimintaa. Oltiin kysytty eilen, etta voidaanko menna kirjaston jalkeen viereiseen museoon tutustumaan, koska tuntui holmolta, etta meidan olisi pitanyt palata keskustasta bussilla taas koulun kirjastolle pariksi tunniksi. Niin me sitten teimme. Kirjasto oli melko pieni ottaen huomioon, etta Plymouth on nainkin iso kaupunki. Tietokirjallisuutta ja fiktiota oli verrattain melko vahan ja dvd- ja cd-levyjen lainaus on maksullista. Mutta dvd elokuvavalikoima oli melko laaja, kuin jossain vuokraamossa. Ja vuokraamisesta siina olikin kyse. Oudolta se silti tuntui. Musiikkiosasto  ja kasikirjasto taas vaikuttivat huomattavasti kattavammilta. Musiikkiosaston kirjoja voi joitakin olla kymmeniakin kappaleita, jotka lainataan yleensa ryhmille ja siella oli myos paketteja, joita tietysta maksusta (ymmarrettavaa, silla ne on niin arvokkaita) lainataan orkestereille ja kuoroille. Niissa on partituurit ja nuottivihkoset kaikille soittajille. Plymouthin kirjasto on tunnettu ja ainutlaatuinen siina, etta lainaa niita orkestereille ympari maata. Kirjastossa oli myos naval history (olisko jokin laivastokokoelma) collection, missa tallennettiin laivastoon liittyvia ja muita artikkeleita lehdista ja siella oli myos merikarttoja, paljon kirjoja jne. Plymouthan on satamakaupunki, taalla on ollut kovia pommituksia toisen maailmansodan aikaan, jolloin kaupunki oli melko tuhoutunut. Hoella, missa ollaan oltu viettamassa aurinkoista lauantaita on jonkinlainen linnoitus ja toisaalla on myos toisenlainen tukikohta, minka edessa oli viikko sitten mielenosoitus. Jalkeenpain selviteltiin mista oli kyse ja kuulemma Iso-Britannia haluaa uusia ydinaseitaan ja Plymouthin sataman kautta kuljetetaan niita usein, joten nuoret osoittivat mieltaan ison muurin (jonka paalla on yllattaen piikkilankaa) ja portin vieressa. Paattajat aanestivat kylla sen puolesta, etta kaikenlaista paskaa kuljetetaan edelleenkin tata kautta. Kuulemma tama kaupunki on maailman karkea lasten leukemiatilastoissa.

 Joka tapauksessa (eksyin taas harhateille) oli vanha kirjastorakennus, jossa on myos museo. Ennen kayntiamme siella kavimme ensin lounaalla laheisessa baarissa. Maria soi jotain pastaruokaa, jonka ohessa oli valkosipulileipaa (mika on aika tavallista, ainakin koulussa sita on koko ajan ruoan kanssa) ja mina otin ‘spicy beanburger and chips’:in, joka oli mielettoman hyvaa, vaikkei hampurilaisen valissa ollut muuta kuin pihvi. Ei edes mitaan majoneesia tai ketsuppia… Museoon ei tarvinnut yllattaen maksaa sisaanpaasya. Ihan mielenkiintoinen paikka, mutta Maria oli niin tylsistynyt, etten osannut nauttia. Totta, etta siella oli jotain tylsia posliineja ja teekuppeja, (miksi niita pitaa olla museoissa, Italiassakin oli sellaisia museoita, en kasita, astioita voi katsella kotonaankin), mutta siella oli paljon muutakin. Eraalla osastolla oli jonkinlaisia nurkkauksia, joissa pystyi kuunnella nauhalta vanhusten kertomuksia menneista ajoista (shoppailusta, ensirakkauksista, koulusta jne. arkisista asioista) ja siella oli vitriineja, joissa oli vanhoja vehkeita, kojeita ja vaatteita, kuten hiusfooneja, koulupukuja ja pesusoikkoja. Toisella puolella oli luontomuseo, missa oli vanhoja kivia, fossiileja, luurankoja, mustekaloja, perhosia (kaikki siis kuolleita), meduusoja, oravia, albiinomyyria ja kaikenlaisia ollimolleja. Mariaa ei kiinnostanut, koska hanelle riitti, etta oli nahnyt niita televisiossa ja kirjoissa, mutta omasta mielestani on aina parempi nahda niita oikeasti, koska kasitan ne silloin paremmin. Silti olen sita mielta, etta Kokkolan luontomuseo on paras! Eraassa salissa oli hienoja vanhoja maalauksia ja kalusteita, toisaalla oli paljon mustavalkoisia valokuvia, joissa oli joku brittilainen kuuluisuus. Ihan hienoja kuvia, joissakin oli myos kirjailijoita, kuten Tolkien ja McEwan.

Myohemmin mentiin viela Drake Circuksen ostoskeskukseen, mista loytyi vaikka mita. Tormattiin siella tallaytyneeseen Carlaan (joka on yksi huomisista synttarisankareista), joka oli kuulemma kaynyt juuri harjoitusmeikissa, eli hanet meikataan huomisia juhlia varten taysin. Minulle ainakin iski kamala ahdistus, ettei mukanani ole mitaan tarpeeksi hienoja vaatteita, mutta olkoon, menkaamme sellaisina kuin olemme, sellaisina kuin meidat on kutsuttukin.

Eilen kaytiin city collegen kampaajaopiskelijoiden kasittelyssa. Itse halusin tummanruskean tukan, jossa olisi siella taalla pinkkia, mutta heilla ei ollutkaan sita, joten jouduin korvaamaan sen oranssilla. Noh en jaksa koko juttua selittaa, mutta nyt minulla on oranssi tukka, jossa on siella taalla oranssia (ruskeasta tuli jostain syysta oranssi). Eika kukaan kuitenkaan edes huomannut mitaan uutta. ORANSSI TUKKA hyvan tahden! Maria taas on ollut aivan poissa tolaltaan, ei pysty edes mistaan muusta puhumaankaan kuin kauheasta tukastaan. Tulen hulluksi! Vaikka kuinka yrittaa vakuutella, etta se on hieno (jopa kaikki Burridgeista), mutta ei mene perille. Maria on aivan neuroottinen. Mulla on hyvanen aika oranssi tukka! Ei voi pahemmaksi menna.

Ollaan tehty myos jotain muuta pahkahullua, mita en edes kehtaa kertoa, joten se siita. Jotkut siita ehka joskus kuulevatkin…

Huomenna siis kuudeksi mennaan kaupunkiin ja tavataan muut baarissa, jonka nimi on Kitty’s, sen jalkeen jatketaan sinne tapasravintolaan, jonka jalkeen mennaan homobaariin ja sitten varmaan viela jonnekin muualle. Miksi homobaariin, no koska Scotty on homo. Tosi mukava sellainen, muut homot kirjastossa eivat sitten olekaan yhta mukavia. Stewart on sellainen kuusikymppinen nyrpea tekohymyileva ylimielinen dramaqueen, joka kuuntelee kuulokkeillaan 80-luvun diskobiitteja ja vihaa naisia. En tiennyt hanta homoksi ennen kuin pari paivaa sitten. Silla sitten selittyykin meihin kohdistuva asenne. Toinen homo, Alan, on muuten vain arsyttava, ylinaisellinen (naisellisempi kuin naiset itse), bitch, joka nolasi Marian. Homoja vastaan minulla ei sinansa tietenkaan ole mitaan, mutta arsyttava on arsyttava, oli homo tai ei. Ja Scotty on todella mukava punapaa! Se mita tekemista kirjastolla on homojen kanssa (myos eras nimelta mainitsematon suomalainen kirjasto on vetanyt niita puoleensa), sita en osaa sanoa, Maria voi varmaan sita valaista ja puida asiaa enemman. Ehka se on silkkaa sattumaa, kenpa tietaa.

Roy on Jyvaskylassa polttareissa ja pelkaan vaan etta siella on strippareita, kuten edellisissa polttareissa. Olen aika vanhoillinen, kun en arvosta strippareiden ja maksullisten naisten ammattikuntia. Marian kanssa on ollut tuliset kiistat aiheesta.

Viela puolet ajasta jaljella.

Ero

Soin juuri ihanan lounaan, joka ei tosin ollut tarpeeksi tayttava. Se oli jonkinlainen juustoinen parsakaalimuhennos, jonka ohessa salaatti ja valkosipulileipa, mmmm!

Nyt meidat on erotettu Marian kanssa toisistamme. Eilinen oltiin viela taalla Kings roadilla yhdessa, mutta tanaan Maria on Goschenilla, minne minakin menen huomenna (yak, siella ei ole kovin mukavaa), jolloin Maria tulee vuorostaan tanne. Torstaina mennaan taas reprolle pitamaan hauskaa ja perjantaina mennaan tutustumaan ainakin puoleksi paivaa yleiseen kirjastoon. Siita tulee mielenkiintoista.

Vielakin on nuha ja yska, eika sita auta yhtaan se seikka, etta huoneessamme on jaatavaa. Nukun aina pyjamahousut, villasukat ja paksu paita paalla, mutta viime yona minulla oli jopa lapaset. Maria pitaa peruspeittonsa paalla myos fleeceehuopaa ja villakangastakkiaan. Ajateltiin tana aamuna, etta briteilla on varmaan uusi ase ja he tappavat suomalaiset systemaattisesti paleltamalla. Sormenikin paleltuivat tunnottomiksi eilen, kun pilkoin perunoita (joudutaan pitamaan vihanneksia ylikylmassa lokerossa). Perhe saattaa myos olettaa, ettei me tarvita lammitysta, koska ollaan hyisesta Suomesta. Tsekkipojillakin on lampopatteri huoneessaan. Kerroin tanaan mukavalle tyokaverille Maggielle (joka syo ruisnakkileipaa, eli en voi olla pitamatta hanesta) jaatavasta huoneesta ja han totesi, etta jos olisi tiennyt tulostamme, niin han olisi voinut ottaa meidat luokseen, silla hanella on kunnon lammitys. Maggie on mielestani kirjastolaisista mukavin.

Oisin herataan joskus siihen, etta ovi paukahtaa vedossa auki. Muutenkin talo on taynna metelia, etta luojalle kiitos korvatulpista. Ihmetyttaa miten Maria pystyy nukkumaan niin sikeasti ilman. Itse nukun oisin todella levottomasti ja heraan usein liian aikaisin. Usein, kun ovemme on paivisin auki, portaikossa kuuluu kaamea kakofonia, josta ei oikein erota mika aani tulee pohjakerroksesta ja mika kerrosta alempaa. Televisiot ovat usein kaikki samanaikaisesti paalla ja todella kovalla. Kun keittioon menee syomaan, niin televisio pauhaa niin lujaa, ettei kuule edes ajatuksiaan. Maria puhuu kovempaa kuin Suomessa, mutta siltikaan ei kukaan kuule hanen puhuvan. Kukaan ei meinaa kuulla edes minun puhetta, paitsi epavarmuus saa minut joskus puhumaan hiljempaa. Aanekas maa.

Kirjastossa sentaan paasee melua ja kylmyytta pakoon, mutta koko ajan kuumottaa ja aina, kun hiukankin nolottaa, niin punastun jarjettomasti. Mariallekin on tullut sama rapureaktio. Ollaan puhuttu symbioosista, kun ei muuta sanaa olla keksitty. Se mika toisella on tarttuu myos toiseenkin, oli kyse sitten vatsaongelmista tai tunteista (artymys, ilo jne.). Vahan samanlainen asia, kun samassa taloudessa asuville naisille tulee kuukautiset samaan aikaan.

Ehka hyvakin, etta meidat on erotettu tyossa, kun kotona kuitenkin joudutaan alati toisiamme tuijottelemaan. Pakoon paasee kuitenkin suihkuun, uniin ja blogiin.

Aitenpaiva

Tanaan on Britanniassa Aitienpaiva ja lapset oli tosi suloisia krapulaiselle aidilleen, Dion teki aamupalaa ja vei sen tarjottimella. Hetken paasta kuului oven takaa koputus ja tuli lahetyksena iso kimpullinen kukkia. Rahalla saa. Huomasin, ettei aiti ollut kovin yllattynyt, joten luulen, etta heilla on tapana tehda niin joka vuosi.

Tanaan ollaan vaan makoiltu sangyssa, kuunnellen uutta Bloc Partyn levyani, koska pojat olivat olleet niin kiltteja, etta lainasivat meille stereot. Syotiin myos ihanaiset isot suklaamuffinssit. Luultavasti jaan kaipaamaan niita Englannista, kuten myos chipseja, kuten Daniel keitti tanaan rasvassa ranskalaisia ja sipulirenkaita, saatiin jopa maistaa yhdet, aaah… Ajateltiin, etta voitaisiin myos tehda niita joku paiva. Ei olla Marian kanssa kumpikaan koskaan tykatty uunissa tehdyista ranskalaisista, ja nama olivat oikein hyvia. Briteilla on myos tapana heittaa etikkaa (vai onkohan vinegar etikkaa) chipsien paalle. Vois ottaa taman tavan mukana Suomeen. Olkoon miten epaterveellista tahansa.

Eilen tosiaan vietettiin St. Patrickin paivaa menemalla laheiseen pubiin Martinin ja Radekin (Martin ja Raimon) kanssa. Opetettiin niille suomea ja kun Maria oli vessassa, niin Martin halusi minun opettavan hanelle, miten sanotaan “You’re beautiful” ja kun Maria palasi, Martin sanoi aika hyvalla suomella, Sina olet kaunis! Mua kovasti nauratti ja Mariaa varmaan nolotti (vaikkei myontanytkaan sita). Mutta ei Martin varmaan yrittanyt lahennella Mariaa, koska hanella on tyttoystava. Onneksi! Join tuopin lageria (Maria kertoi, etta otettuaan pintin eras mies tuijotti huuli pyoreena ja alkoi kuiskuttelemaan toisen kanssa) ja sitten oli pakko maistaa myos kermaista tummaa Guinnessia, jonka pinnan vaahtoon muodostettiin apilan kuva (en tieda tehdaanko niin aina, vai oliko se vain St. Patrickin paivan kunniaksi). Ihan hyvaa oli, Guinness on kai irlantilaista, joten irlantilaisen pyhimyksen paivana taytyy sita toki maistaa! Puhuttiin kaikenlaista, kotimaasta, hiukan jaakiekosta, kielista ja vitsailtiin. Ihan ok ilta oli, ei kovin erikoinen, paitsi muut asiakkaat hoilottelivat jotain lauluja (aivan spontaanisti, suomalaiset tekevat sita ainoastaan karaoken muodossa). Melko nopeasti meni aikakin, kun ennen puoltayota alettiin kelloja soittamaan, etta pub menee kiinni puolen tunnin kuluttua (se tajuttiin siis vasta, kun Maria meni rohkeana tyttona kysymaan, mita soitto ja huuto tarkoitti), mika tuli liian nopeasti, koska olin juuri hakenut olueni, ja siita sitten jai juomatta osa. Tultiin sitten kampille ja puhuttiin ihan jotain outoja juttuja Radekin kanssa, koska ei edes tiedetty tajusiko Radek, mita puhuttiin. Maria alkoi paivittelemaan ja kysymaan palmuista, joita taallapain on nakynyt, koska ei tiedetty, etta Englannissakin on niita. Sitten Radek alkoi yhtakkia vaittamaan, etta me ollaankin Floridassa, mista oltiin sitten aivan hadissaan. Lopputuloksena oli, etta Radek oli Englannissa ja me Marian kanssa Floridassa, ja kaikki olivat kuitenkin samassa huoneessa. Taman omituisen dilemman seurauksena kaikki saivat hepulin. Syyna ei ollut liiallinen kaljan juominen, mutta oltiin vaan niin vasyneita. Mentiin sitten yhden jalkeen nukkumaan.

Tanaan Kayleigh (14v.) kysyi, etta olenko jo kysynyt aidiltani, etta saanko varjata hiukseni, hammennyin kysymyksesta, koska tahan asti se oli ollut vain vitsailua, kun pienimmat olivat erehtyneet kysymaan minulta samaista asiaa, mutta ilmeisesti Kayleighinkin on vaikea kasittaa asiaa. Totesin vain, etta aitinikin varmaan pitaa uudesta varista. Pienet tytot ovat olleet sopoja. Chantelle on tullut minulle sanomaan seuraavan sanaleikin -Knock, knock. (Mina:) -Who’s there? -Minna. -Minna who? -Minna, I love you! Ja eilen kummatkin pienista sanoivat meille “I like you!” Ihania pikkuisia. Oltiin ostettu Red nose day:na tyopaikalta punaiset nenat, joihin saatiin valita tarroja kasvoiksi ja eilen pelleiltiin niilla nenillamme ja vaihdeltiin tarroja, kun Dionillakin oli oma nenansa. Kaikenlaista hassuttelua harrastetaan tyttojen kanssa.

Flunssa on onneksi jo helpottunut, on enaa hiukan matala aani, yskaa ja nuhaa. Huomenna voin kylla luultavasti menna toihin, jos ei mitaan drastista muutosta tapahdu.

St. Patrick’s day

Eilinen oli aika kaamea. Oli sitten pakko lahtea toista toista tuntia aikaisemmin, mika oli ihan hyva, kun huippasi vaan entista enemman, kun paasin kotiin. Illan vaan paleli ja heikotti, Maria joutui laittamaan ruuankin, kun nojailin poytaan. En paljon pystynyt syomaan, kun niin kuvotti. Myohemmin kaipasin kovasti saunaan, kun oli niin kylma ja kavin sitten lampimassa kylvyssa, jolloin kaikki saryt ja vilu katosivat hetkeksi. En tieda onko se oikea tapa hoitaa flunssaa, mutta helpotti hiukan. Yon nukuin levottomasti, kun edelleen vaan narasti ja piti niistaa hetkittain. Tanaan oli paljon parempi olo, ei enaa huimaa, hitusen hutera olo, yskittaa, korvat on lukossa ja paa taynna rakaa. Pitaa ottaa rauhallisesti, etta tervehtyy ensi viikkoon mennessa. Illalla kylla ajateltiin kayda The Millsbridgen innissa ottamassa hiukan olutta, kun on St. Patrick’s dayn rientoja. Radek ja Martin lahtevat varmaan mukaan.

Ystavani Riikka on poikaystavansa Vesan kanssa vaihdossa USA:ssa. Sain juuri sahkopostia, etta he menivat kihloihin Empire State Buildingin huipulla! Onneksi olkoon! Toivottavasti, et suutu, etta kerroin:) Ja sitten he olivat kayneet New Yorkissa jollakin keikalla, jolla soitti suomalaisbandeja, aika hienoa! Siella oli ainakin Disco Ensemble ja 22-pistepirkko. Kateeksi kay! Taalla olisi ollut koulun harjoitusravintolassa kansainvalinen paiva ja jos ei oltaisi oltu eri yksikolla toissa, niin oltaisiin voitu syoda siella Suomalaista kalakeittoa! Ja jossain takalaisessa latoelokuvateatterissa on menossa joku Aki Kaurismaen leffa.

Meen vahan lepailemaan, kun tanaan on ollut levoton paiva, kun on pelleilty ja leikitty lasten kanssa ja illasta saattaa tulla pitka…

Kipeana

Kerrottiin Danielille aamulla sen eilen blogiinkin kirjoittamani Chrisin pingviinijutun, mutta ei tietenkaan kerrottu kenesta on kyse. Daniel joka tapauksessa tiesikin jutun (ilmeisesti se on taalla aikamoinen legenda) ja kertoi, etta oli kuullut siita ja se tapahtui joskus aikoinaan. Aika huvittavaa.

Eilen kurkku alkoi tuntua hiukan kipealta ja yolla pyoriskelin, kun narasti tosi ankarasti, mika on tavallista, kun olen sairastumassa flunssaan. En nukkunut kunnolla ja nyt pitaisi jaksaa tehda toita (paitsi nyt on lounastauko), mutta huippaa, silmia sarkee, nena vuotaa ja kurkku on kipea. Eniten harmittaa, etta huomenna oltiin menossa Totnesiin ja illalla viettamaan hiukan St. Patrickin paivaa. Jos huomenna on yhta tukala olo, niin pakko jattaa valiin. Arsyttaa vaan, etta juuri nyt! Ja sitten hiukan kinasteltiin Marian kanssa aamulla aivan samantekevista ja turhista asioista, sita se yhteiselo teettaa. Nelja viikkoa kuitenkin viela jaljella, ei saa seota. Tanaan kuitenkin kuultiin, etta valilla joudutaan varmaan tekemaan eri kirjastoissa ja osastoilla toita, mika hiukan pelottaa, koska kaksin on aina helpompaa. Sinansa parempi tyoskennella yksin, eika tule koko ajan puhuttua suomea, mutta tahan asti, jos jokin on jaanyt epaselvaksi, jompikumpi on takuulla kuullut asian.

Useimmiten ymmarran hyvin puhuttua, mutta itse en uskalla puhua, koska jannitan niin etta unohdan yksinkertaisimmatkin sanat, jotka muuten muistan. Maria taas on todella rohkea puhumaan, vaikkei taydellinen olekaan. Aluksi tullessa Englantiin oli sellainen tunne, etta osaa yllattavan hyvin englantia, mutta nyt se tuntuu ihan painvastaiselta. Sekin kuuluu kulttuurishokkiin. Tuntuu, etta Mariakin on edistynyt paljon ja itse junnaa vain paikoillaan. Pitaa vain muistaa, ettei puhumani englannin tarvitse olla taydellista, paaasia, etta yritan. Eilen reprolla, kun “aikuiset” keskustelivat keskenaan, tuli sellainen olo, kuin olisi lapsi, eika ymmartaisi taysin mita vanhemmat puhuvat ja istuu vain hiljaa sivusta seuraten. Mutta vaikea sita on muutenkin lahtea puhumaan tyopaikan sisaisista asioista, kun on vain tovin ollut mukana.

Soin tauolla pizzaslicen, joka oli tosi hyva, muttei kovin tayttava, milloinkaan ei tieda, kuinka paljon saa, kun ruokaa pyytaa. Ja useimmiten juuri se ruoka, minka listasta haluaisi onkin loppu. Ja kasvisvaihtoehtojakaan ei ole montaa. Mutta sen olen huomannut, etta useissa ruoka- ja karkkipakkauksissa lukee “suitable for vegeterians”, minka usein voi paatellakin (ettei suklaapatukassa ole lihaa), mutta valilla se on ihan hyva tietaa. Nyt tauko on ohi ja taytyy jatkaa toita…

Freaks and geeks

Eilisilta oli aika hyva. Danielkin oli entisensa ja heitettiin lappaa kuten tavallisestikin. Vaihteeksi pelattiin jonkinverran bilista Radek ja mina Martinia ja Mariaa vastaan. Olen edelleenkin surkea, mutta hauskaa on joka tapauksessa. Lopuksi juteltiin keittiossa Kayleigh, Daniel, Radek, Maria ja mina kaikenlaista omista outouksistamme. Multa ei tietenkaan loytynyt mitaan, tai ainakaan tullut mieleen, varsinkaan sellaista mita kehtaisi myontaa. Mutta Kayleighlla ei ole luuta nenan sisalla, Daniel osaa ottaa olkapaan sijoiltaan ja kerran oli kuulemma kiertanyt kaden niin monta kertaa ympari, etta iho oli kiertynyt moneen kertaan ja veri tihkui lapi. Marialla on ne sormet, minka kaikki tietaa ja Maria ylettyy myos kielenkarjella leukaan ja nenanpaahan. Hauskaa oli ja sai nauraa.

Tanaan on sellainen tunne, etta kaikki on loistavasti, perhe on ihana ja talossa on mukava ilmapiiri ja toissa on ainakin kerran viikossa (torstaisin ollessa reprographicsilla) hauskaa. Viikonlopuiksi on kaikkea kivaa suunnitelmissa. Kun tultiin tanaan toista, niin talo oli todella hiljainen ja Maria kertoi kaytyaan katsomassa, etta kaikki vaikuttivat itkeneilta ja alakuloisilta. Mentiin sitten huoneeseemme ja jatettiin kaikki rauhaan. Vahan myohemmin kuultiin askeleita portaissa ja koputuksen ovelta. Dion ja Chantalle oli siella ja kertoivat isoisoaitinsa kuolleen. Paha mieli tuli heidan puolestaan. Sanoivat suloisesti, etta mita teette ensi viikolla, kun me menemme hautajaisiin, kuka teista pitaa huolta… Kun tultiin alakertaan, niin aika avoimesti Jackie kertoi isoaidistaan, joka oli ollut kuin aiti hanelle. Nyt lapset vaikuttavat jo hilpeilta, jopa suorastaan levottomilta. Sekin on varmaan tapa kasitella surua. Talossa on mahtavaa yhteishenkea, kaikki juttelevat ja pelleilevat keskenaan. En yleensa pida lapsista, mutta naista ei voi olla pitamatta, kun tutustuu paremmin.

Daniel, 16v. Pelleilee, machoilee ja puhuu holmoja, mutta me otetaan se vaan huumorilla ja vitsaillaan mukana.

Kayleigh, 14v. Kaunotar, joka osaa poseerata ja on aika rauhallinen, mutta ihana ja fiksu tytto.

Dion, 8v. Karsimaton tytto, jolla on dysleksia, mutta on tosi hauska ja iloinen. Eilen Dion sanoi, kun kuuli, etta varjaan tukkani, etta mita aitini siihen sanoo, eiko han suutu:)

Chantelle, 7v. Suloinen pieni tytto, joka tietaa, miten selviaa joutuessaan pulaan. Jos opettaja toruu, niin Chantelle alkaa nyyhkyttamaan. Chantellella on joka paiva eri poikaystava. Joskus Chantelle tormasi johonkin pidempaan ja paljon vanhempaan poikaan, joka sanoi: Watch it, shrimp! Siihen Chantelle jotensakin nain: Wanna have a taste of Madame Fist! (nyrkki pystyssa). Tanaan joku poika kutsui Chantellea taas katkaravuksi ja Chantelle oli motannut poikaa. Todella rohkea ja herttainen napero. Ollessaan 4-vuotias ja heidan ollessaan jonottaessaan siina oli kalju, isokokoinen mies, jolla oli hihaton paita paalla ja tatuointeja ympari vartaloa. Chantelle, sanoi siihen, etta ei iteensa saa piirella, “your mum is going to smack you!”. Mika parasta, niin Chantelle sanoi juuri nyt, etta aikoo lukea kaikki kirjastonsa kirjat ja haluaa aikuisena kirjastoon toihin. Alykas tytto!

Tanaan tyoskenneltiin reprographicsilla ja oli todella kivaa. Ei paljon toita tehty, mutta hauskaa oli, juotiin vaan yrttiteeta, laulettiin soihdut sammuuta, naurettiin ja juteltiin taas maiden valisista eroista. Toissa olivat Caroline (joka ei kai pida meista), Carla, Dave ja Chris. Ne kylla tekivat toita ja mekin hieman, koska se on kuitenkin niin monimutkaista tyota, etta yleensa siella tulee vain seurattua ja ihmeteltya. (Chantalle sanoi juuri bilista pelatessaan: You’ll survive. You never die in this game. If you never try, you’ll never learn. We’re a good couple!) Pojat vievat meidat lounaalle ensi viikon torstaina ja lupasivat lihottaa meita kunnolla, koska meidan pitaa olla paksuja, kun palataan Suomeen. Chris lupasi vieda meidat joskus vaimonsa kanssa kiertamaan autolla pitkin Dartmooria (kansallispuisto). Ihania ihmisia. Chris kertoilee hauskoja tarinoita. Lapsena ollessaan kavereiden kanssa elainpuistossa, pojista nuorin halusi tehda vaikutuksen ja laittoi pingviinin takkinsa sisaan (aluksi Maria ei meinannut millaan uskoa, koska ne vitsailevat jatkuvasti). Vasta bussissa poika kaivoi pingviinin esiin, muut pojat eivat siis olleet tienneet asiasta ennen sita ja hadissaan he jattivat pingviinin bussiin. Seuraavana paivana oli lehdessa, etta bussista loytyi pingviini. He eivat koskaan jaaneet kiinni, mutta eivat palanneet elainpuistoon pitkaan aikaan. Viime viikolla Chris kertoi, etta joku vuosi sitten jotkut pojat olivat riehuneet heidan talon ulkopuolella ja Chrisin vaimo Nick oli mennyt sanomaan heille jotain, jolloin pojat alkoivat solvaamaan hanta. En tasmalleen muista juttua, mutta Chris (joka on todella herttainen, mutta akkipikainen) lahti poikien peraan, joista yksi kaivoi esiin samuraimiekan, jolla huitasi Chrisia rintaan. Pojat juoksivat karkuun ja poliisit pidattivat Chrisin, joka oli todella tulistunut. Han paasi kuitenkin seuraavana paivana vapaaksi (holmoja nuo poliisit, ollaan saatu kuulla muitakin juttuja poliiseista). Chrisilla on vielakin arpi rinnassaan, vaikka miekka ei onneksi ollut terava, eika haava ollut siten kovin vakava. Pojat, jotka ovat kyseessa, eivat ole uskaltaneet palata sille seudulle, koska he pelkaavat, etta Chrisin bikerkaverit (joiden luulevat kuuluvan hell’s angelsiin) tulevat pieksemaan. Minka he tietysti olisivat tehneetkin, jos Chris olisi halunnut. Hassuja tarinoita…

Lauantaina on St. Patrick’s Day. Mennaan kaymaan siela Totnesin kylassa ja illalla mennaan taalla Plymouthissa joko keskustan pubiin, jossa soittaa tunnettu irkkubandi viuluineen tai sitten laheiseen, jossa on myos Patrikin paivan tapahtumaa. St. Patrick karkoitti kaarmeet Irlannista ja on enemman irlantilainen pyhimys, mutta paivaa vietetaan taallakin. Huomenna on Red nose -day, ihmiset tekevat outouksia hyvantekevaisyytta varten. Pojat vahaavat karvansa ja Danielkin kavi asken vessassa ajamassa hiuksensa pois. Viime vuonna Kayleigh paasi lehteen, kun oli kavereidensa kanssa tehneet lasten kahluualtaaseen hedelmasalaatin, jota myivat. Lehtikuvassa Kayleigh kaatoi pojan paahan hedelmasalaattia. Ihmiset pukeutuvat usein oudosti, me laitetaan varmaan jotain punaista paalle. Kirjastossakin on sakoton viikko, mutta asiakkaat saavat tehda lippaaseen lahjoituksen.

Etta sellaista tiedossa…

Ei hataa

Eilen illalla istuskeltiin hammentyneina huoneessamme ja kuultiin, kun alakerrassa oli keittiossa porukkaa. Paatettiin sitten lahtea “hakemaan teeta”, jotta saataisiin heti tietaa, onko ihmisten suhtautuminen muuttunut. Maria oli nolona, kun hanella oli paallaan hassu kissapyjama, mutta se taisi rikkoa jaan, kun Jackiekin alkoi kertoa omasta nolosta pyjamastaan.  Siina sitten hopoteltiin porukassa kaikenlaista ja paiviteltiin kuolaavaa ja hellyydenkipeaa Caseyta (niille, jotka eivat tieda, niin Casey on koira). Hyvilla mielin paastiin sitten nukkumaan. Daniel on edelleenkin outo, mutta ei voi mitaan, luultavasti han on saanut aidiltaan torut ja on nyt varovainen meidan suhteen, harmillista, mutta ei voi mitaan.

Nyt aloitellaan tyopaivaa, meille on annettu paljon tehtavia…